Yhdistystoiminnan tärkeydestä
5.4.2025
Perjantaina 4.4. oli tarkoitus mennä paikanpäälle Ylöjärven Uutisten järjestämään paneelikeskustelutilaisuuteen, mutta flunssaoireet pakottivat jäämään etäyhteyksien äärelle seuraamaan keskustelua.…
5.4.2025
Perjantaina 4.4. oli tarkoitus mennä paikanpäälle Ylöjärven Uutisten järjestämään paneelikeskustelutilaisuuteen, mutta flunssaoireet pakottivat jäämään etäyhteyksien äärelle seuraamaan keskustelua.…
5.4.2025
Tuulivoima on sijainnillamme yksi parhaimmista yhä kasvavan, omavaraisuuteen tähtäävän energiantuotannon muodoista, mitä tulee sen aiheuttamiin kestävän kehityksen mukaisiin kuormituksiin. Energian…
17.3.2025
Tämän päivän ja huomisen Suomessa kansalaisten terveyden ja toimintakyvyn ylläpitäminen on tärkeää monista syistä; yhtäällä jokaisen oman elämänlaadun parantamiseksi mutta toisaalta myös kansallisen…
27.2.2025
Terveisiä vaalikonevastauspajalta! Monenlaiseen aiheeseen niissä saakin ehdokas ottaa kantaa. Kieltämättä välillä on käynyt mielessä, että vaikka yritänkin kysymyksiin parhaani mukaan vastata…
27.1.2025
Pari viime viikkoa on kulunut ehdokkaalle oleelliseen työhön, eli tiedonkeruuseen. Olen intensiivisesti syventänyt tietojani Ylöjärven tilanteesta, muun muassa meneillään ja suunnitteilla olevista…
11.1.2025
Viisi kevättä sitten nenänvarttani koristi hengityssuojaimen puserruksesta aiheutunut kyhmy. Samaan aikaan tuntui, että aika ikään kuin pysähtyi ja että silti tapahtui paljon ja nopeasti.…